Onko todella ok, että espoolainen vasemmistolainen ei voi matkustaa Yhdysvaltoihin?
Tämän kysymyksen esitän tänään Länsiväylän haastattelussa.
Toivon, että tämä avaa silmät yhteiskunnassamme vallitsevalle eriarvoisuudelle, rasismille ja yhä kasvavalle vasemmistolaisiin kohdistuvalle uhalle, jota normalisoidaan tällä hetkellä valtionjohtoa myöten.
Samalla kun toiset käyvät iloisesti loma- ja työmatkoilla niin kutsutussa liittolaisvaltiossa, joka toteuttaa kansanmurhaa Palestiinassa ja hyökkäyssotaa Iranissa, joutuvat toiset pelkäämään perheensä, koskemattomuutensa ja jopa henkensä puolesta. Väärän värinen iho tai väärä mielipide, ja saatat joutua lennätetyksi keskitysleirille toiselle puolelle maapalloa.
Vasemmistolaisiin kohdistuva vaientaminen ja suoranainen väkivalta on arkea myös Euroopassa, ja ihmisoikeusaktivismia pyritään maalaamaan terrorismiksi kaikkialla läntisessä maailmassa. Sananvapautemme on vakavasti uhattuna, ja oikeusvaltiot ja kansainväliset sopimukset rapautuvat kaikkialla.
Tätä ei tule hyväksyä. Toivon, että myös muissa puolueissa ymmärretään, että kukaan ei ole vapaa, ennen kuin olemme kaikki vapaita.
Kiitos Länsiväylä kunnioittavasta haastattelusta!
Linkki juttuun (valitettavasti maksumuurin takana): https://www.lansivayla.fi/paikalliset/9668744#länsiväylä #espoo #espoonvasemmisto #vasemmisto #vasemmistoliitto #suomi #yhdysvallat #kokoomus #politiikka #ihmisoikeudet #rasismi
#espoo
16 posts · Last used Aug 10
Perkkaan perälle on ilmestynyt verrattain eeppistä kelvi-infraa. Tää pätkä taitaa olla osa tulevaa Tarvon baanaa Leppävaaran päässä?
#Espoo #Leppävaara #Perkkaa #Pyöräily #Kävely #KevytLiikenne #Pyörädontti #Pyöräilydontti #Liikenne #Liikennesuunnitttelu #Kaupunkisuunnittelu
"Viiden talon muodostaman taloyhtiön tontin vuokra nousee noin 3 500 eurosta noin 25 000 euroon vuodessa."
https://yle.fi/a/74-20232890
#uutiset #Espoo #talous
Kaakkuri(Gavia stellata) Red throated Loon #birds #birdphotography #nature #naturephotography #espoo 2026
Sweden Herald - Latest Sweden News | SEK 1.1 billion order for Skanska to build data center by Sweden Herald
AI generated summary, Read the full article for complete information.
Skanska and two partner firms have been awarded a contract to construct new passenger‑rail tunnels under the Hudson River in New York, with Skanska’s portion valued at roughly SEK 3.4 billion. In the same announcement, Skanska also secured an order to expand the FIN02 data centre in Espoo, Finland—a project that includes a five‑storey building housing data‑centre facilities and office space, valued at about SEK 1.1 billion.
Read more: https://swedenherald.com/article/sek-11-billion-order-for-skanska-to-build-data-center
#Skanska #HudsonRiver #FIN02 #Espoo
Casi 900 motoristas golpearon los frenos en los túneles más ocupados de Finlandia el año pasado https://yle.fi/a/74-20212593?origin=rss #TuneldeplayadeTampere #túnelesdecarretera #Transporte #Pirkanmaa #Helsinki #Interior #Tampere #Uusimaa #Coches #Espoo
Kylpylöistä ja Laskettelukeskuksista löytyy yhä tilaa, sillä nyt moni varaa hiihtoloman majoituksen vasta we take tipassa https://yle.fi/a/74-20209346?origin=rss #Puertacentralgigante #Bellezadesenderismo #giganteoloma #Talma(Sipoo) #Vapa-aika #Kylpylät #Disparos #Kotiland #Uusimaa #Espoo #Viht
Viime aikoina olen päässyt useammalle vierailulle eri paikkoihin. Se on ihanaa! On hienoa päästä näkemään Espoota, tapaamaan espoolaisia ja tutustumaan täällä tehtävään työhön.
Tänään olivat vuorossa nuorisopalvelut ja Kalajärven uuden nuorisotilan avajaiset.
Tiedättekö sen tunteen, kun ohittaa nuorisojoukon ja yhtäkkiä tuntee et on tosi epäcool ja keski-ikäinen? Nuoret vaikuttaa aina niin cooleilta, ja itellä kaiken varalta nolo olo. Ja sit ne oikeesti aina onkin supercooleja - kivoja, auttavaisia, kohteliaita ja availee ovia. Vaikka ite oiskin nolo ja ikäloppu. 🙋🏻♀️
Nuorisotilan työntekijät ovat valloittavia alansa ammattilaisia. Nuorisotila sai innostuneen vastaanoton, ja ovella oli jono ennen avajaisten alkua. Nuoret pääsevät nauttimaan tuliteristä uusista tiloista ja esimerkiksi liikuntasalista ja isosta pelihuoneesta.
Espoo on lasten ja nuorten pääkaupunki, ja nuorten hyvinvointi on meille prioriteetti. Jatketaan siis kunnianhimoisia panostuksia siihen.
Lämmin kiitos työstänne ja kutsusta avajaisiin Nuori Espoo!
#espoo #espoonvasemmisto #vasemmisto #vasemmistoliitto #nuoret #nuorisopalvelut #kuntapolitiikka #politiikka
You've seen all posts


